Naantalista Turun kautta Potsdamiin

Ville-Valtteri Suojanen, VV, Viltsu, Suojis, #21reasons. Monta eri nimeä, mutta jokainen jenkkifutista vähääkään seurannut ei ole voinut olla näkemättä tuota takakentän täsmäasetta. Viltsu on myös pelaaja joka esiintyy blogin kansikuvassa.
Nyt Suojanen on lähdössä vaalea harja viuhuen katsomaan miltä meno näyttää Potsdam Royalsissa, GFL:ssä. Yksin ei Suojasen tarvitse matkaan lähteä sillä mukaan lähtee myös Tuomas Tammero, joka auttoi syksyllä 2018 GFL- prosessin alkuun. Löytyy Potsdamista muitakin tuttuja, kun joukkue ilmoitti signanneensa mm. Helsinki Roostersissa ja Vienna Vikingsissa pelaneen Dustin Illetschkon.
Olen itse seurannut Viltsun pelaamista niin Turun kuin maajoukkueenkin sivurajalta sekä katsomosta vuosia. Suojanen on kasvanut pelivuosiensa aikana niin Trojansin kuin maajoukkueenkin luottopelaajaksi. Ei pidä unohtaa, että hän on samalla valmentanut Trojansin naisten joukkuetta menestyksekkäästi.
Viltsun pelaamisen intensiteettiä, iloa ja tunnetta on välittynyt varmasti myös TV- pelien kautta kotikatsomoihin. Viltsu on siis urheilija isolla U:lla, mutta sen lisäksi omaa huikean kyvyn vangita katsojan seuraamaan vain sitä, mitä juuri HÄN siellä tekee. Ehkä Suojasessa on siis tippa showmiehen verta?
Mistä tulee VV Suojanen ja mitä kaikkea hän on aiemmin harrastanut?
”Olen Ville-Valtteri Suojanen ja tulen alunperin Naantalista, mutta olen turkulaistunut hyvin. Nyt valmistaudun kauteen Potsdam Royalsin riveissä, GFL:ssä.
Ennen jenkkifutista pelasin jääkiekkoa, jalkapalloa ja yleisurheilin. Jalkapallo tippui ensimmäisenä, sitten jääkiekko ja yleisurheilu. Yleisurheilu oli mukana 15 ikävuoteen saakka. Jenkkifutis jäi jäljelle, koska olen aina ollut joukkueurheilija ja jenkkifutis on kokonaisvaltaisin joukkuelaji mitä löytyy, joten se sopi minulle paremmin.”
Puolustus vai hyökkäys? Juoksu- vai heittopeli?
”Puolustus tietysti. Puolustuksessa koko yksikön on oltava samalla sivulla, jotta se voi toimia. Pidän myös sen arvaamattomuudesta, kun et tiedä, mitä hyökkäys seuraavaksi tekee.
Valitsen heittopelin; heittopeleissä tapahtuu paljon lyhyessä ajassa, johon on puolustajana osattava reagoida oikein. Myös isojen pelien mahdollisuus heittopeleissä luo oman jännityksen pelaamiseen.”
Suojanen on peliurallaan saavuttanut paljon, mutta mestaruudet ovat hieman kiertäneet häntä. Maajoukkueen mukana on toki tullut menestystä esim. 2018 EM- kotikisoissa.
”Tavoitteena jenkkifutiksessa minulla on kehittyä mahdollisimman kokonaisvaltaiseksi pelaajaksi. Olisihan se kiva voittaa jokunen mestaruuskin ennen lopettamista” , Suojanen toteaa naureskellen. 
Jenkkifutiksen esikuvat eivät Suojaselta tule NFL:stä vaan ihan perinteisesti Turusta. ”Miikka Riionheimon mentaliteetti ja valmistautuminen peleihin ja kauteen hakee vertaistaan. Seikko Vennelä taas oli nuoren junnun silmissä kentän valovoimaisin pelaaja, joka teki isoja pelejä lähes jatkuvalla syötöllä. Oli suuri kunnia päästä pelaamaan molempien herrojen rinnalla 2008.” Ehkä Viltsu on saanut osan valovoimaansa Seikon perintöjä ja palan Riionheimon mentaliteettiä vuodelta 2008?
Kaikki eivät ehkä tiedä, että jenkkifutiksen ulkopuolella Viltsulla asustelee saman katon alla kaksikin koiraa. Luokanopettajaopinnot ovat siinä vaiheessa, että GFL- komennus tulee tässä kohdassa sopivaan saumaan.
” Odotan kesältä paljon kovatasoisia pelejä ja erittäin laadukkaiden pelaajien kohtaamista. Haluan tuoda omaa osaamistani muun Euroopan tietoisuuteen ja päästä haastamaan Euroopan kovimman liigan tarjoamat vastustajat.” 
Lopuksi vielä Suojasen terveiset.
”Menkää paikan päälle katsomaan paikallisten seurojen pelejä, jenkkifutisjenkkifutis on parasta paikan päällä sarjatasosta riippumatta! Vaahteraliigasta jään kaipaamaan taisteluja vanhoja tuttuja vastaan, kuten Mikko Seppänen, Niko Roiko, Juhani Koivumäki joiden kanssa kanssa ollaan pelattu vastakkain jo ties kuinka kauan.”
Ville-Valtterista sanottua:
”Viltsu on yksi Suomen parhaista omalla pelipaikallaan, pystyen puolustamaan kenttää sivurajalta sivurajalle. Viltsua olen päässyt valmentamaan maajoukkuessa. Erittäin fiksu ja hyvin erilaisia pelitekniikoita omaksuva pelaaja, joka pystyy ratkaisemaan pelejä omalle joukkueelle. Erinomainen Team Player joka pelaa hyvällä fiiliksellä. Lyhyesti Viltsu on pelaaja joka saa joukkuekaverit pelaamaan paremmin.”
 – Pekka Rantala, DB-valmentaja, miesten maajoukkue
”Ville-Valtteri Suojanen on yksi Suomen parhaista tämän hetkisistä takamiehistä. Hän on monipuolinen pelaaja, joka ei jätä ketään kylmäksi. Hän pystyy johtamaan takakenttää omalla esimerkillään. On hienoa nähdä, että hänen tasoinen pelaaja uskaltaa vihdoin mennä omalla urallaan eteenpäin ja tarttua uusiin suurempiin haasteisiin suunnatessaan Saksan GFL liigaan ensi kaudella.”
 – Juha Hakala, DC, Lazio Ducks
”Helppo valmennettava. Omaksuu opetetut asiat nopeasti. Johtajatyyppi/hengenluoja ja siksi oli helppo valinta kapteeniksi. Pystyy kääntämään otteluita henkilökohtaisilla ratkaisuillaan.”
 – Mikko Virolainen, HC Turku Trojans 2014-2016

Menestyksen hinta-voitosta voittoon vaikka viimeisillä varoilla?

Kirjoittamisessa on ollut pienoinen tauko. Olen toki kirjoittanut päivätyöni puolella paljon kuulosta, kuulemisesta ja heikentyneen kuulon välillisistä vaikutuksista. Mikäli ne(kin)  kiinnostavat niin yhden kirjoituksen voi lukea vaikka tästä . Eilen illalla kuitenkin ryhdistäydyin ja kysyin FB-piiristäni että mistä he haluaisivat lukea ja mitkä asiat heitä kiinnostaisivat. Sain paljon hyviä ideoita ja asioita joita nostaa esiin, mutta vanhana rahoitusalan ihmisenä tartuin tietysti aiheeseen jossa mainittiin sana ”hinta”. Mikä on menestyksen hinta?

Menestystä voidaan mitata useilla tavoilla. Toisille se on kertyneiden kultamitalien ja pokaalien määrä ja toinen kertoo menestyksen olevan sitä, että näkee valmennettaviensa menestyvän. Osalle menestys on puhtaasti euroja, dollareita ja puntia. Joku kertoo menestyksen olevan vuosien kova työ. Haluan kuitenkin miettiä tavallaan menestyksen hintaa sen kautta, että mikä on siitä maksettava vero ja mistä varoista se vero maksetaan?

 

Omassa lajissani ei ole mitenkään poikkeuksellista että todistamme, ikävä kyllä, nykyään lähes vuosittain seurojen poistumisia seurakartalta. Kunnes, ne ilmestyvät jossain vaiheessa takaisin uudella nimellä, samalla nimellä tai uudella paikkakunnalla. Olen oman kotiseurani kanssa käynyt aikanaan aikamoisen vuoristoradan joka tavalla. Menestyksen kautta ei tullut uutta menestystä. Rakenteet nitisivät ja natisivat, paikoin jopa paukahtelivat rikki, mutta eivät kuitenkaan lahonneet. Seuraa ei tarvinnut poistaa kartalta eikä se hävinnyt mihinkään. Onneksi tuo hetki kestettiin ja seuraa on rakennettu nyt eri tavalla ja hyvällä asenteella. Rehellisyys ja realismi olivat tässäkin ensisijaisen tärkeitä asioita. Nostan olematonta hattuani siitä edelleen ja olen tyytyväinen että saan omalla tavallani ”taustapiruilla” heille edelleen pienissä jutuissa.

 

Sivusta olen päässyt toki myös seuraamaan erilaisia menestymisen ja voittamisen kulttuureja. Niin paljon kuin kyseiset sanarakenteet minua ärsyttävätkin, pitää niitä silti maltillisesti tässä yhteydessä käyttää. Osa menestystarinoista on vahvoja ja kestäviä; taustarakenteet ovat kunnossa, palkattuja työntekijöitä riittää ja rahoituksesta ei tarvitse huolehtia. Näinhän se ideaalimaailmassa menisi.

Lajien välillä on eroja, mutta silti huomaan eri yhteyksissä lukevani enemmän niitä tarinoita, joissa tukea ei tule seuralta/liitolta/taustajärjestöiltä/mistä vaan ja ”menestyksen takaaminen” tuntuu kaatuvan muutamien harteille. Mitä silloin tapahtuu? Tapahtuu ensimmäinen moka; Avataan omat kukkaronnyörit. Sponsoroidaan omasta pussista. Haetaan henkilökohtaista lainaa ja rahoitetaan rakasta seuraa. Tekohengitetään. Ensiavussa tilanne olisi sietämätön. Sydän lyö sataa mutta keuhkot ovat täynnä nestettä ja verta vuotaa kaikista suonista. Vaikka suomalainen terveydenhuolto on huippua, en usko että kyseistä tekohengitettävää pidettäisiin kovinkaan kauan elinkelpoisena saatika menestykseen päätyvänä tapauksena.

Tekohengittämällä ostetaan aikaa. Ostetaan aikaa maksaa vielä yksi bussilasku ”ei se ole niin iso, minä maksan, ei se ole minulta pois ja päästään sitten pelaamaan”. Ostetaan aikaa saada riittävästi pelaajia ”ihan hyvin voin hoitaa heidän lisenssinsä, hänellä on niin hankalat perheolot että hyvähän se on että on joku harrastus. Samalla voin maksaa myös muutaman ulkomaalaisen pelaajan ruokalaskut kun niillä on niin huonot palkat niin kyllähän sitä pitää auttaa”. Vaikka seuratoiminta ja urheilu on parhaimmillaan yhteisöllistä ja ihmisiä toisiinsa liittävää, on se myös eriyttävää ja repivää. Muutaman ihmisen hyväsydämisyydellä (ja tietynlaisella naiviuudella) rahoitetaan tälläkin hetkellä menestyviä joukkueita ja suuria seuroja.

Kaikissa maksuissa, niissä hyvällä sydämelläkin maksetuissa, on kuitenkin joskus jonkinlainen eräpäivä. Viimeisen huomautuslaskun viimeinen päivä, ennenkuin homma siirtyy muihin käsiin. Jos tuota eräpäivää ei oteta tosissaan, voimme lopettaa tekohengittämisen ja menestystä ylläpitävät toimenpiteet. Tässä kohtaa tapahtuu toinen moka. Maksumiehet lähtevät yksi kerrallaan ja vievät mennessään palan seurasta ja rapauttavat rakenteita. On se sitten kentänrakennusta, teippausta, valmennusta tai kahvinkeittoa, yhtä kaikki. Olet menettänyt rakennuspaloja mahdollisesta tulevastakin menestyksestäsi. Euroja ei tule, kenttä ei rakennu, kahvia ei ole. Mistä tulee seuraava hyväsydäminen joka maksaa seuraavan pelimatkasi tai seuraavan vuoden pelisukat? Kuka nyt kaivaa lompakkoaan kun omat, lainatut ja vanhat varmat on jo kyselty? Tässä kohtaa kuuluisi vastata että toivottavasti ei kukaan.

Olen käynyt lähes viikottain keskusteluja siitä, miten seurojen sisällä myydään yhdeksän hyvää ja kymmenen kultaista. Myyntipuheena ovat menestys, kilpailu, näkyvyys ja kehittyminen. Kustannuksista ei puhuta oikeastaan ollenkaan. Saan kuulla joka viikko myös meriselityksiä siitä miten ”ei meille, ei meidän tarvitse, kyllä nämä tästä”. Halutaan mennä vanhoilla meriiteillä ja menestyksen antamalla myötätuulella. Nyt tulee shokkiuutinen; sitä uutta tuulta ei riitä kovin kauaa jos maksamattomat laskut erääntyvät ja taskut ovat tyhjät ja uudet laskut odottavat vain lähettämistään. Se myötätuuli ei puske yhtäkään seuraa edes Kustaanmiekalle asti, saatika sitä kauemmas tai varsinkaan lennätä yhtäkään ihmistä uusiin haasteisiin ja kilpailuihin.

 

Kirjoitin jo aiemmin, että turhautuneena olen huonoimmillani, olen epä-Jenni. Tiedän myös että turhautuminen on minulle nykyään bensaa. Tai käyttövoimaa; bensaa kun ei kuulemma saisi enää käyttää. Turhautuminen ajaisi minua tekemään isoja muutoksia, menestyksen kustannuksella mutta perustuen siihen että kestävämpää menestystä saadaan vain joskus rikkomalla rakenteita. Ei niin, että menestystä rakennetaan lainarahalla ja myötätuulen loputtua kellutaan yksin, vertavuotavana, henkitoreissaan ja vuotavassa veneessä Kustaanmiekan kohdalla ja mietitään että ”kun ei kukaan sanonut että tässä voi käydä näin”. Väärin; on sanottu, on kerrottu, on annettu mahdollisuus. Kuuluisa joku ei kuunnellut ja siinä on menestyksen hinta . Se on kolmas ja peruuttamaton moka.

08ba3480375fe2c254aa9ebb010386e1 (kuva lainattu)